Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulu 2017 – 2021

Allekirjoita huoneentaulu sivun alalaidassa

Kunta on lapsille ja nuorille tärkeä. Kunnan tarjoama varhaiskasvatus, koulu ja vapaa-ajan toiminnot korostuvat entisestään kuntien toiminnassa, kun sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta maakunnille.

Hyvinvoivat lapset ja nuoret tuovat kuntaan elinvoimaa. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tarkoittaa varhaista tukea ja ennaltaehkäisyä – arjen pieniä asioita.

Lasten ja nuorten valtuutettuna lupaan edistää seuraavia asioita:

Kuntani toteuttaa harrastustakuun

  • Jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus vähintään yhteen mielekkääseen harrastukseen.
  • Kunnassa on tarjolla harrastusmahdollisuuksia, joihin ei liity kalliita väline- ja osallistumismaksuja.
  • Kunnassa tarjotaan maksuttomia tiloja ja harrastuspaikkoja lasten ja nuorten omaehtoiseen harrastamiseen sekä kolmannen sektorin käyttöön. Kunta ja kolmas sektori kehittävät harrastusmahdollisuuksia yhteistyössä.
  • Harrastustoiminnalla tuetaan kotoutumista ja yhteisöllisyyttä.
  • Myös sosiaali- ja terveyspalveluissa ohjataan asiakkaat harrastamaan ja liikkumaan.

Mitä teen?

Selvitän mitä maksuttomia harrastusmahdollisuuksia kuntani tarjoaa ja edistän lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintaan.

Lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua

  • Lapsilla ja nuorilla on heille mielekkäitä osallistumismahdollisuuksia. Lasten ja nuorten kuuleminen taataan aina päiväkotiryhmästä ja koululuokasta kunta- ja maakuntatasolle asti.
  • Kunnassa toimii nuorisovaltuusto tai nuorten vaikuttajaryhmä. Ryhmällä on läsnäolo- ja puheoikeus kunnanvaltuustossa, kaikissa lautakunnissa ja muissa päätöksentekoelimissä.
  • Nuorisovaltuustoilla ja oppilaskuntatoiminnalla on riittävät ohjaus- ja toimintaresurssit.
  • Kuunnellaan lasten ja nuorten viestejä ja kehitetään monipuolisia osallistumismahdollisuuksia.
  • Kunnassa otetaan käyttöön lapsia ja nuoria osallistava budjetointi.

Mitä teen?

Tutustun kuntani nuorten vaikuttajaryhmiin ja niiden toimintaan. Keskustelen lasten ja nuorten edustajien kanssa kuntani asioista.
Tutustun olemassa oleviin hyviin osallistavan budjetoinnin malleihin (esim. RuutiBudjetti).

Päiväkodissa ja koulussa voidaan hyvin

  • Taataan laadukas kasvatus ja opetus terveissä ja turvallisen matkan päässä olevissa rakennuksissa.
  • Perusopetus on jatkossakin maksutonta ja oppilaita valikoimatonta. Jokaisella nuorella on yhdenvertainen mahdollisuus suorittaa toisen asteen tutkinto.
  • Lapset ja nuoret saavat varhaista ja oikea-aikaista tukea kasvuun ja oppimiseen. Nuorisotyötä kouluissa vahvistetaan.
  • Liikkumista lisätään varhaiskasvatuksessa ja kouluissa.
  • Opettajien koulutusta yhdenvertaisuuden edistämisestä, syrjintään ja kiusaamiseen puuttumisesta ja demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksesta lisätään.
  • Koulut järjestävät oppilaille maksutonta kerhotoimintaa. Kunnassa tarjotaan kaikille 1. ja 2.-luokkalaisille aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Mitä teen?

Puolustan kunnan talousarvion käsittelyssä varhaiskasvatuksen ja koulutuksen resursseja, myös sisäilmaremonttien ja ryhmäkokojen pienentämisen määrärahoja.
Varmistan, että päiväkodeissa ja kouluissa edistetään liikuntaa sekä kiusaamisen vastaista toimintakulttuuria.

Ehkäisevään työhön panostetaan päätöksenteossa ja budjetoinnissa

  • Jokaisen lapsen ja nuoren elämässä on turvallisia aikuisia, joiden puoleen kääntyä. Kunnassani ehkäistään syrjäytymistä ja kavennetaan hyvinvointi- ja terveyseroja.
  • Vahvistetaan ennaltaehkäiseviä palveluita, kuten nuorisotyötä ja lasten, nuorten ja perheiden oikea-aikaista tukea. Turvataan etsivä nuorisotyö.
  • Kunnassani nuorisotakuu toteutuu ja vastuu tukea tarvitsevasta nuoresta on yhdellä taholla. Kuntani varmistaa jokaiselle nuorelle ensimmäisen kesätyöpaikan.

Mitä teen?

Esitän, että valtuustokauden aikana kunnassani laaditaan pitkän aikavälin tavoitteet nuorisopalvelujen kehittämiselle. 

Kunnassa edistetään lasten ja nuorten oikeuksia

  • Kunnassani arvioidaan ennen päätöksentekoa päätösten vaikutukset lapsiin ja nuoriin, myös sellaisten asioiden osalta, jotka vaikuttavat heihin epäsuorasti.
  • Kunnan yhdenvertaisuussuunnitelmassa huomioidaan lasten ja nuorten moninaisuus.
  • Kuntani edistää turvapaikanhakijoiden kotoutumista myöntämällä kuntapaikkoja ja tarjoamalla lapsille näiden tarvitsemat palvelut.

Mitä teen?

Perehdyn ohjeistukseen lapsivaikutusten arvioinnista. Muistutan vaikutusarvioinnista tarvittaessa kaikissa kunnan päätöksentekoelimissä.
Tutustun kunnan yhdenvertaisuussuunnitelmaan ja siihen, miten lapset ja nuoret huomioidaan siinä.

Lapsille ja nuorille rakennetaan hyvä elinympäristö

  • Lapset ja nuoret pääsevät liikkumaan itsenäisesti: kunnassa on toimiva ja edullinen joukkoliikenne ja turvallisia kävely- ja pyöräreittejä.
  • Kunnassa on tarjolla riittävästi edullisia ja esteettömiä vuokra-asuntoja.
  • Kuntani sitoutuu kestävään kehitykseen ja fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumiseen sekä huomioi hankinnoissaan ihmis- ja ympäristövaikutukset.

Mitä teen?

Muistutan lasten ja nuorten kuulemisesta kaavoitusprosessien yhteydessä.

 

Allekirjoita lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulu

Huom: Allekirjoituksesi ilmestyy sivustolle arkipäivinä vuorokauden kuluessa. Tarkastamme kaikki allekirjoitukset.

* Pakollinen kenttä